Harri Maho, In Memoriam
![]() |
3 Dan
Pronssia Kumite FSKA MM Portugali 2018
Pitkäaikainen valmentajamme ja hallituksen jäsen nukkui pois 11.5.2026. Harri tunnettiin ystävällisenä ja innostavana valmentajana ja treenikaverina. Harrilla oli karatekan/kamppailijan sydän, joka sykki oman ja muiden kehittymisen edistämiseksi, yhteishengen rakentamiseksi ja seuran parhaaksi.
Nuorena poikana Harrin tie alkoi kamppailu-urheilijana Lahdessa nyrkkeilyn parissa, josta taisi tulla mitalikin junioreiden SM-kisoissa. Perheellisenä hän tuli mukaan poikiensa kanssa karaten pariin seuramme alkeiskurssille, josta tie sitten jatkui ahkeran treenin kautta aina vastuulisempiin tehtäviin.
Harrastus ei kuitenkaan koskaan mennyt perheen edelle eikä käsittääksemme nämä kaksi asiaa olleet toistensa tiellä vaan pikimminkin tukemassa toisiaan.
Harri jätti pysyvän muiston meille karateveljille-ja sisarille.
Oss
