Portugali 2014

Suomen joukkue avajaisissa
Lämmittelyä
Ja vieläkin enemmän lämpöä
Tunnelma tiivistyy kisan aikana
Ensimmäinen koitos ohi.
Perjantain kisat ohi.
Oikea sijoitus sormilla
Yhden katan junnusarjan osallistujia. Kesto 2.5 tuntia.
Marko juhlatunnelmissa

Linkki Portugalin MM Kisoihin on tässä

 

Torstai 25.9

Porukka alkaa olla pikkuhiljaa kasassa; paikalle tultu kolmea eri reittiä käyttäen hiukan eri aikaan. Suomen joukkueeseen kuuluu Sipoosta Marko Luotolinna, Jukka Klippi ja Leo Närvänen. Nurmijärveltä kisaavat Mikko Remes ja Tuomas Suurinkeroinen sekä valmentajina Jari Remes sekä Jukka Suurinkeroinen. Valitettavasti Harri Hämäläinen ei päässyt tällä kertaa lähtemään Portugaliin johtamaan Suomen joukkuetta ennakkosuunnitelmista huolimatta.

Iltapäivällä alkaa imoittautuminen klo 14 ja Suomen joukkue jonossa neljäntenä. Tuossa jonotuksen aikana alkaa selviämään pikku hiljaa järjestelyn aikataulujen haasteet. Reilun 2 tunnin odottelun jälkeen pääsemme vuorollamme sisään periaatteella 1 toimitsija tekee töitä ja 11 odottaa. Mutta jokainen kuitenkin tosi ystävällinen. Samana iltana myös Shihan Funakoshin seminaari, jota käymme lyhyesti vilkaisemassa; ajatukset kuitenkin jo perjantain joukkuekatassa.

 

Perjantai 30.9

Aamulla aikaisin ylös ja ensimmäisellä bussilla kisapaikalle. Perillä puoli yhdeksältä ja kilpailujen pitäisi alkaa klo 10. Ennen kisaa jaetaa vielä kilpailunumerot ja Jukan numero puuttuu. Pitkien selvittelyjen jälkeen tulee tieto, ettei numeroa tarvita niille, jotka osallistuvat vain joukkuekilpailuun.

Puolasta viime vuonna viisastuneena päätämme tehdä lämmittelyt ja viime hetken joukkuetreenit hyvissä ajoin. Järjestäjien mukaan sarjat käydään läpi nuorimmasta vanhimpaan, mutta päätämme ettemme luota tuohon tietoon. Kaavioiden kerrottiin tulevan seinälle hyvissä ajoin. Tuota seinää sitten tarkkailtiin kolmen silmäparin voimalla vähän väliä. Vitsailtiin samalla, että vaikka tässä tarkkana odotellaan niin joka tapauksessa tulee kiire. Samalla Leo sanoi, että mikäs porukka tuolla tatamin 1 reunalla seisoskelee. Äkkiä paikalle ja siellähän se nimenhuuto 36-55v miesten joukkuekataan jo olikin meneillään. Mitään lappuja seinällä ei näkynyt eikä kuulutuksia ainakaan kukaan meistä ei kuullut. Tosin muutenkin pieniä vaikeuksia ymmärtää portugalin englantia.

No 6 joukkuetta rivissä ja meidän vuoro neljäntenä. Jokainen siis tekee kaikkiaan 2 kataa, jotka 5 tuomaria arvostelee skaalalla 6-8 tavoitteena keskiarvo 7. Tuomareiden alin ja ylin poistetaan. Esitämme ensimmäisellä kierroksella Gojushi Ho Shon ja pisteitä tulee tasan 21. Toisella kierroksella sitten Sochinin vuoro ja pisteet nousevat 21.2:een. Pisteet tuntuvat hyviltä verrattuna toisiin. Nuo katat muuten tuntuivat olevan muillakin yleisimmät; joillakin myös Jion tai Bassai Sho.

Kokonaispisteitä emme saaneet muilta kasaan kun koko keskittyminen kohdistui omaan tekemiseen. Tuomari kutsui sitten porukan riviin ja julisti mitalistit, joihin emme kuuluneet. Mieliala kuitenkin hyvä, koska suorituksemme meni mielestämme omaan tasoomme nähden hyvin.

 

Lauantai 27.9

Taas paikalle ajoissa, jotta saamme annettua ajoissa kilpailunumerot Mikolle ja Tuomakselle. Samalla saamme kiinni kilpailujen johtajan Joaon, jolta pyydämme saada ottaa kuvan joukkuekatan pistetaulukosta vertailuksi ja muistoksi, Joao ystävällisesti tuo paperin eteemme kuvattavaksi. Samalla huomaamme että portugalilaisten laskuopin mukaan 21+21.2=41.2. Ojalan laskuopin mukaan tuosta tulee hiukan enemmän. Korjatun tuloksen mukaan tulemmekin pronssille! No palkinnothan oli jo tietysti jaettu jo edellisenä iltana. Teemme tietysti asiasta protestin ensin suullisesti ja sitten tunnin mietinnän jälkeen vielä kirjallisesti ettei sanallinen lupaus vaan pääsisi unohtumaan. Kilpailujen päätuomari Jose lupaakin korjata asian sunnuntaiksi.

Avajaiset ovat sitten iltapäivällä klo 14-15.30. Paikalla yli 700 kilpailijaa 13 maasta. Puheita riittää useammasta suusta ja käännettynä vielä kahdelle kielelle. Lisäksi myös muutama tanssiesitys Vaikuttavin oli kuitenkin Jose Chagasin vetämä vammaisurheilijoiden esitys karaten perustekniikoista ja Heian Shodanista. Iso peukku Joselle!

Avajaisten jälkeen jatkuivat vielä junnujen katasarjat muutaman tunnin, jonka jälkeen Mikon ja Tuomaksen ottelusarjojen tulisi alkaa. Jukka lähtee jo aiemmin pois valmistelemaan aamun paluulentoa. Leo ja Marko kisapaikalla klo 20:een asti kunnes totesimme olevan parasta palailla hotellille lepäämään seuraavan päivän koitoksia varten. Mikko ja Tuomas jäävät paikalle isiensä/valmentajiensa kanssa.

Illalla Remulta sitte viesti kymmenen jälkeen että Mikolle hopeaa kumitessa; hienoa! Ja tunti myöhemmin, että Tuomakselle pronssia omassa kumite sarjassaan; käsittämätöntä! Alkaa tunnelma nousta pikkuhiljaa kattoon. Viestit kulkeneet jo Harrille Suomen kamaralle eikä Harriakaan hirveästi lienyt harmittanut.

 

Sunnuntai 28.9

Viimeinen kisapäivä alullaan. Jäljellä siis osaltamme yksilökatat Markolla ja Leolla. Taas ajoissa kisapaikalle ja samat alkurutiinit. Koska Markon sarja 46-55v 3dan ja yli oli Leolle vähän "alaikäinen" niin Leon ei ollut tarkoitus edes osallistua. Sitten taas ilmestyi tatamin1 reunalle oikean ikäisiä ukkoja. Selvisikin yhtäkkiä että kyseessä oli "uusi" sarja yli 50v danit. No Leo äkkiä ilmoittautumaan mukaan periaatteella kaikki kokemus kotiin samalla hinnalla. Osallistujia olikin yllättävän paljon eli 12. Leo ei tuosta sitten kuitenkaan selvinnyt 8 finaaliin tarkistulaskennankaan kautta. No, mukava kokemus kaiken kaikkiaan.

Sitten odoteltiin Markon sarjan alkua. Sarjan alettua ilmenikin että kisa oli suoraan loppukisana ja Leokin päätti kuitenkin tulla taas mukaan joukon jatkoksi. Marko joutuu aloittamaan ensimmäisenä koko joukosta, joka on normaalisti "kuolon" paikka. Aloitus Gojushi Ho Sholla ja pisteet poikkeuksellisen korkeat 24.6 skaalalla 7-9 eli hyvin alkoi ja toisella kierroksella sitten Jion pistein 24.8. Lopputulosta sitten odoteltiin rivissä mielenkiinnolla. Ja Marko komeasti pronssille! Normaalisti niin itsekriittinen Markokin todella tyytyväinen niin kuin koko Suomen porukka. Hienoa Marko!!!!!

Sitten odoteltiin palkintojen jakoa vielä pitkälle iltaan puoli kahdeksaan asti, jolloin juhlahetki sitten koitti. Samalla saimme myös nuo puuttuvat joukkuekatan palkinnot.

 

Illalla sitten vielä loppujuhlat Shihan Funakoshin seurassa, missä maistelimme Portugalin herkkuja, Ja taas melkein jouduimme esittämään Suomen puolesta laulun, jonka saimme kuitenkin kahdesti kohteliaasti kiellettyä. Viime vuonnahan tuo kieltäytyminen ei valitettavasti onnistunut Puolassa.

 

Sunnuntaina ilmoitettiin myös seuraava kisapaikka; Etelä-Afrikka.

Harrille suuri kiitos näinä 2 vuotena tehdystä perusteellisesta ja innostavasta Shotokanin opetuksesta, joka loi vankan pohjan tällekin kisamatkalle.

Obrigado Portugal!